Timo ”Tirsa” Mäkynen, 29, on helsinkiläinen urheiluhullu, joka työskentelee päivätöiden ohella vapaana toimittajana. Tekstejä eri urheilulajeista on julkaistu mm. Ilta-Sanomissa ja Veikkaajassa. Tekstejä on satunnaisesti luettavissa myös mm. Salibandy-lehdestä, ruotsalaisesta Innebandymagazinetista ja sveitsiläisestä Unihockey.ch:sta.
Salibandya olen pelannut 90-luvun alusta asti, korkeimmillaan nuorena ja innokkaana pari kautta liigassakin. Liikkeen hidastuttua olen keskittynyt alemmilla sarjatasoilla pelaamisen lisäksi viime vuosina urheilusta kirjoittamiseen. Vuosina 2007-2009 toimin salibandyn verkkolehti Pääkallo.fi:n päätoimittajana ja toimituspäällikkönä, kunnes muutin reiluksi vuodeksi Tukholmaan. Pääkallo.fi:ä julkaistiin vuoden ajan myös paperilehtenä. Nykyään avustan lehteä erikoistoimittajana.
Tirsamaa-blogin alkusanat kirjoitin 21.6.2006 siitä yksinkertaisesta syystä, että opinnäytetyön aikaan piti löytää paikka, minne purkaa tuntoja vähän rennommin. Vuosien varrella blogi on kasvanut ja ollut eri sivustojen alaisuudessa. Tirsamaa.fi pyörii heijastellen omia kirjoitusfiiliksiä ja -kiireitä juuri kyseisellä hetkellä. Salibandyaiheiset tekstit, jotka eivät esimerkiksi Veikkaajaan mahdu, kirjoitan etupäässä Pääkallo.fi:n blogiin.
Kirjoittamisen ja salibandyn ohella harrastukseksi on lapsuudessa maalla vietetyistä kesistä jäänyt helsinkiläiselle varsin perverssi tapa seurata Kankaanpään Mailan pesäpallomenestystä. Ja menestymättömyyttä. Muihin nykyään liian vähän aikaa saaviin harrastuksiin kuuluu myös valokuvaaminen. Sekalaisia kuvia on näytillä muun muassa Tirsamaan kuvasivulla ja FLICKR:ssa.
Tulevaisuuden haaveistani yksi suurimmista on kirjan kirjoittaminen. Sopivaa aikaa ja aihetta vain ei ole vielä tullut eteen. Paperilehtenä edesmenneen Pääkallo.fi-lehden pyörittämisen ja Salibandyliigan videoprojektien tapaan pyrin pitämään mielen virkeänä kaikenlaisilla mielenkiintoisilla projekteilla, mitä tulee eteen. Ehkä juuri tämän takia olen tehnyt viime aikoina paljon yhteistyötä kuvaaja ja leikkaaja Mikko Hyvärisen kanssa.
Kysy rohkeasti juttunäytteitä tai laita teksti- ja kuvapyyntöjä osoitteeseen: timo@tirsamaa.fi.
Tirsamaa löytyy myös Twitteristä: @Tirsamaa